lauantai 24. syyskuuta 2016

Ilmapallo vatsassa


Ei se rankka puutarhapäivä ollutkaan ainoa syyllinen tähän huteraan oloon. Samaan aikaan oli tulollaan joku vatsatauti tai mikä lieneekään. Syön mitä tahansa, niin hetken päästä vatsaa polttaa ja siitä tunnin päästä on jo kiire vessaan. Kamala olo, hutera, mikää ruoka ei maistu. Eilen keitin kaurapuuroa illalla, se vähän helpotti. Tuskan hiki otsalla. 

Pohjoisen puolen penkissä ovat kuunliljat saaneet kauniin keltaisen värin. Muualla ovat aivan vihreitä vielä.

Keltainen kuunliljapenkki


Eilen tuli viherpeukaloiden sipulikukkalähetys. Kävin hakemassa sen matakahuollon toimipisteestä eli Siwasta. Siltäkin reissulta tuli tosi kova kiire vessaan. Juoksin pihan poikki autolta melkoista vauhtia sisälle. Ei puhettakaan, että jaksaisin kukkasipuleita vielä istuttaa. 

Jossain vessakäyntien välissä vein eilen miehen Taysiin silmälääkärille kuulemaan tutkimustulokset ja hän tuli sieltä bussilla pois. En jaksanut lähteä enää hakemaan. Onneksi illansuusssa tuli kaupungista vielä bussi. Silmissä oli kaikki kohtuullisen ok, tosin nyt lyhennetään tarkastusvälejä.

Vietän siis viikonlopun kotona,  keitellen kaurapuuroa itselleni ja miehelle jotain muuta ruokaa. Hän ahertaa tuolla rakennusprojektimme kimpussa.

Tämän voisi ottaa sopivana laihdutuskuurina, vaan ei. Vatsa kouristelee siihen malliin, että vitsit on vähissä. Ei ole voimia eikä muutenkaan intoa mihinkään.

Parempaa viikonlopun jatkoa teille muille!



torstai 22. syyskuuta 2016

Onko pakko yrittää tappaa itsensä työllä


Eilen oli puutarhatyöpäivä. Siis ihan koko päivä. Aamupäivällä siirtelin ruukuissa kasvaneet kuunliljat penkkeihin ja huomasin jo siinä vaiheessa, että maa on aika kuivaa, saisi tulla sadetta. Siirsin myös rantakukan kuivempaan paikkaan, kun se on joka talvi kitunut räystäältä tippuvan veden alla. Joka kesä olen tuonut mökiltä uuden. Kaivaminen kävi työstä ja sitten kannoin kaikille vielä ämpärikaupalla vettä. 

Suppilovahverokeittoa Koskenlaskijan 

Lounaaksi söin sienikeittoa ja lyhyet päikkärit otettuani läksin jatkamaan pihahommia. Putsasin sen ison kiven suurimmista lehtikasoista ja kitkin monivuotisia rikkaruohoja maksaruohojen päältä pois. Saman saa tehdä yhä uudelleen kun lehtiä putoaa lisää, mutta onpahan pienempi urakka aina kerralla.

Olin jo ihan puhki kun huomasin että tonttimme nurkalla, metsäisessä osassa, on vielä reilusti puolukoita keräämättä. Tietystä nekin piti vielä poimia ja sain pakkaseen yli kaksi litraa puolukoita. Meillä ei puolukoita edes paljon kulu, mutta eihän noita raski jättää mätänemään kaikkia. Edellisestä puolukkaerästä tein vähän mehua, mutta en pysty juomaan sitä, on se niin hapanta. Mies juo ja syö puolukoita kaaliruokien kanssa.

Iltapäivän lopulla söimme päivän pääaterian, lasagnea, jonka olin jo edellisenä päivänä tehnyt.

Perinteinen lasagne

Illalla jo huomasin, että olen aivan puhki. Nukuin yön pienissä pätkissä ja koko kroppaa särki, olo oli huono. En tiedä onko tämä jotain muuta tautia vai teinkö vain liian rankan päivän pihahommissa. Se on sellaista kun ei malta lopettaa. Otanpa tuon vielä jne. Nyt on kuitenkin tuskanhiki ja kolottaa joka paikkaa. Tuli pakollinen lepopäivä.

Vielä on myöhemmin edessä sipulikukkien istutus, viherpeulakoista jo tuli ilmoitus, että paketti lähtee tulemaan. 

Pitäisi opetella kohtuullinen työnteon määrä. Todellakaan ei ole pakko (enää) yrittää tappaa itseään työllä.




maanantai 19. syyskuuta 2016

Käymme yhdessä ain...


Tai ainakin sunnuntaiaamuisin. Lenkki on jo perinne, jos vaan kotona ollaan.

Eilenkin:



Paikoin oli vielä usvaa kylmän yön jäljiltä. Järvellä se oli hauskasti liikkeessä, en edes yrittänyt kuvata sitä, voisi kuvailla, että usva juoksi järven yli. 

Alavilla paikoilla oli vielä usvaa:




Reitin varrelta:








Käsityötaidon näyte voisi olla minun virkkuustani. Ei ihan verkolta näytä, mutta täyttää tehtävänsä, kai.




Kauniit pilkut, mutta joku tätä tien varressa kasvanutta vaahteraa vaivaa.


Takaisin omaan pihaan tultaessa huiomasin vanhalla paikallaan tontin nurkalla punaiset kärpässienet, niitä on kovin vähän tänä syksynä. Nämä eivät pettäneet:





Sen pituinen se, reilun parin tunnin sauvailulenkki sunnuntain aamussa.

Sitten vyörytään taas kohti uutta viikkoa, on tänään kampaaja ja kirjasto, huomenna hammaslääkäri ja kauppa-asiat ja monta muuta asiaa hoidettavana. Jotain mukavaa erilaista pitäisi keksiä sekaan, katsotaan.